PENNUT
VARATTAVISSA 23.6.2026 syntyneet maltipoopennut. Pentuja syntyi kuusi, kaikki poikia. Pentujen emä on noin nelikiloinen maltankoira ja isä saman painoinen kääpiövillakoira. Pennuista uskotaankin kasvavan noin viisikiloisia maltipoita. Turkki on trimmattava eikä irtoa, eli hyvänä puolena se, ettei karvaa ole joka paikassa mutta huonona puolestaan se, että turkki vaatii hoitoa. Pennut saavat kasvaa vielä monta viikkoa kaikessa rauhassa emän hellässä huomassa, mutta niitä käsitellään kuitenkin pienestä pitäen. Kasvaessaan jonkin verran ne alkavat harjoitella ulkoilua ja kohtaavat meillä myös toisia koiria, joten luovutusikään mennessä pennut ovat huolellisesti sosiaalistettuja ja niin lapsiin kuin toisiin koiriinkin tottuneita. Vapaina on vielä useampi pentu. Pennut täyttävät seitsemän viikkoa 11.8.2026, minkä jälkeen ne voidaan luovuttaa uusiin koteihin. Ennen luovutusta pennut käyvät eläinlääkärillä pentutarkastuksessa ja sirutettavina. Kasvattaja luonnollisesti myös rekisteröi pennut Ruokavirastoon ennen luovutusta, minkä lisäksi pennut madotetaan vähintään kolmesti ennen uuteen kotiin lähtöä. Maltipoota pidetään allergiaystävällisenä yhdistelmänä.
Jos olet kiinnostunut varaamaan meiltä maltipoopennun, niin lukaise Käytännöt-kohdasta vielä muutamia ohjeita ja ota sen jälkeen yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai watsapp-viestillä.
Alla kuvia pentueesta. Lisäämme kuvia tänne kotisivuille pentujen kasvaessa =) Pentuihin pääsee tutustumaan, kun niiden silmät ovat auenneet ja ne vielä hieman kasvavat sekä alkavat liikkua, arviolta 3-4 viikon ikäisestä eteenpäin. Molemmat vanhemmat ovat meidän omia koiria ja nähtävillä pentujen luona.
Pennun hinta on 2 500 €, josta varausmaksu on 500 €. Varausmaksua ei palauteta ostajan peruessa kaupan. Hinta on kuitenkin terveen pennun hinta, joten jos eläinlääkärin tarkastuksessa ilmenee jotakin vikaa, on ostaja oikeutettu saamaan varausmaksun takaisin.